Hevosen luonnollinen olemus III

Laumaeläjän ominaisuuksia – evoluution hyödytön jäänne?

Ensimmäisessä osiossa käsittelin hyvin pintaraapaisuna hevosen elinkaarta varhaisajoista tähän päivään, ja otin kantaa ihmisen läsnäolon luonnollisuudesta nykypäivän hevosen suhteen. Toisen osion pääteemana oli hevoslähtöisen toimimisen hyödyntäminen yhteisessä kommunikoinnissa.

Tässä kolmannessa osiossa jatkan ihmisen ja hevosen välisen suhteen käsittelyä – tällä kertaa laumakäyttäytymistekijöiden näkökulmasta.

Hevonen on laumaeläin. Tuon kommentin olen kuullut kymmeniä ja kymmeniä kertoja eri tilanteissa, eri hevosihmisten suista. Tuohon yksinkertaiseen lauseeseen tulee kuitenkin yhdistää hyvin monta sivulausetta!

Tämä aihealue on suorastaan hyvin kiinnostava. Ensimmäisenä tulee mieleeni seuraavanlainen kysymys: miksi nykypäivän hevonen on säilyttänyt lähes poikkeuksetta voimakkaita laumaeläimen ominaisuuksia?

Tarkastellaan hevosta laumaeläimenä ensin hevoslähtöisestä näkökulmasta: tässä kohtaa palataan takaisin hevosen evoluutioon ja vapaina elävien yksilöiden laumakäyttäytymiseen.

Hevosen varhaishistoriassa laumakäyttäytymisen kehittyminen on ollut suoraan verrannollinen yksilön ja sitä kautta koko lajin menestymisen kanssa. Saaliseläimelle lauma on mekanismi, jolla vältetään tarpeeton energian tuhlaaminen ja taataan hengissä selviytyminen saalistajien uhatessa. Laumaeläimeksi kehittyminen on siis ollut välttämätön kehityssuunta tulevaisuuden turvaamisen suhteen, sillä yksinäinen saaliseläin on energiataloudellisesti silkkaa tuhlausta. (Tietenkään ei itse saalistajan näkökulmasta..)

Ajatellaan siis, että laumaeläimen rooli laumaeläjänä on evolutiivinen pakko. Kaikki muut laumaeläimen ominaisuudet seuraavat perässä, ja ovat kehittyneet tiiviiden elintapojen myötä. Seuraa avainajatuksia:

1. Yksilöt takaavat menestymisensä tiiviillä laumakäyttäytymisellä
2. Laumaeläminen itsessään ei saa olla liian kuluttavaa energiataloudellisesti, jotta on havaittavissa selkeä hyöty laumassa elämisestä
   → Laumahierarkian kehittyminen, jossa ns. työnjako juuri energiatehokkuuden lisäämiseksi
   → Yhteinen ”kieli”, tapa kommunikoida mm. eleiden välityksellä
   → Yhteisöllisyyden edut lisääntymisessä ja nuoren hevosen kehityksessä

3. Ja taas toisinpäin mietittynä: laumaeläjänä menestyminen ohjaa kehitystä juuri siihen suuntaan, jossa sosiaalisuus on positiivinen ominaisuus → kehitys etenee sukupolvelta toiselle

Hevosen historiaa tarkasteltaessa on hyvin ymmärrettävää, että voimakkaasti laumaelämiseen suunnannut evoluutio on perustavanlaatuinen tekijä hevosen psyyken ja vaistonvaraisten toimintamallien rakentajana. Toisaalta myös on kiinnostava miettiä, johtuiko aikanaan tapahtunut kesyyntyminen ja ihmisen rinnalle sopeutuminen juuri tästä korkealle tasolle kehittyneestä sosiaalisesta osaamisesta laumayhteisössä. On myös merkillepantavaa, kuinka hevosen kaltainen laumakäyttäytyjä kykenee tulkitsemaan erilaisia eleitä, signaaleja ja reaktioita myös lajinsa ulkopuolisilta olennoilta. Omien hevosieni kohdalla huomaan selvän eron esimerkiksi erilaisia koiria lähestyttäessä. Mikäli koiran lähettämä signaali kohtaamistilanteessa on negatiivinen suhteessa hevoseen, kiihdyttää se hevosen hyvin varovaiseen, säikkyyn mielentilaan. Positiivisessa kohtaamisessa koiran kanssa hevonen taas mieluusti ottaa vaikka turvallaan kontaktia ja nuuhkii koiraa rauhallisen mielentilan säilyessä. Toki tämänkaltaisessa tilanteessa vaikuttavat varmasti monetkin tekijät – esimerkiksi ympäröivän lauman mielentila, jota hevonen on erityisen herkkä lukemaan ja heijastamaan omaan käyttäytymiseensä. Toisaalta taas olisi luonteva ajatella, että hevosen kapasiteetti lukea ympäröivää maailmaa ja jopa toisien lajien ilmentämiä signaaleja edes jollain tasolla, olisi auttanut sitä aikanaan selviytymään yhä paremmin saalistajia vastaan. (Esimerkkinä vartiolintu, joka varoittaa omia lajitovereitaan lähestyvästä vaarasta) Ja sekin olisi selittämässä hevosen sopeutuvaista suhdetta ihmislajia kohtaan! Hevosen historiassa elintila on käynyt hiljalleen suppeammaksi, joten tämänkaltainen ominaisuus olisi varmasti ollut kilpailuetu. Koitin aiheesta etsiä tieteellisiä julkaisuja, mutta valitettavasti en tähän hätään löytänyt. Jääköön tämä siis omaksi pohdinnakseni.

Lähestymistapa numero 2: hevonen laumaeläimenä ihmislähtöisessä näkökulmassa

Itse asiassa tätä näkökulmaa sivusin jo hieman edellisessä blogitekstissäni. Ja ensimmäisessä. Joten palataanpa ensin ensimmäiseen osioon.

Hevosen siirryttyä ihmisen vallan alle kesyttämisen alkumetreillä, vaikutti ihminen jalostusvalinnoillaan valtavasti lajin tulevaan suuntaukseen. Jalostusvalinnoissa hyvin todennäköisesti on ollut yhtenä tärkeänä osatekijänä hyvin toimiva yhteistyö kahden eri eliölajin välillä (ihminen ja hevonen). Hevoset, jotka osoittivat yhteistyökykyä ja sopeutuvuutta, lisääntyivät sukupolvesta toiseen. Toisin sanoen sopeutuminen edellytti jonkinnäköistä ymmärrystä ja joustavuutta kahden lajin välillä, oli sopeutumisaloitteen tekijä kumpi hyvänsä. Tämä kahden lajin välisen ymmärryssuhteen selittävät seuraavat tekijät: ihmisen älykkyys riittää ymmärtämään hevosen rajallisuuden kommunikoinnissa, jolloin ihminen on kautta aikain hyödyntänyt hevosmiestaidoissaan hevoslähtöistä kommunikaatiota. Kommunikoidaan siis sillä kielellä mitä hevonen ymmärtää. Tietenkään en sano, etteikö hevonen voisi olla älykkäämpi olento kun mitä ihminen koskaan pystyy testeillään mittaamaan. Ihminen liian usein kategorioi eläimen kyvykkyyden sen miellyttämishalun perusteella suhteessa ihmiseen itseensä..

Kuitenkin, ihmisen väylä saavuttaa paras mahdollinen ”tie” hevosen ajatusmaailmaan on hyödyntää sen omia eleitä. Ja taas hevosen ”ymmärrys” ihmislajia kohtaan tulee ilmi juuri tässä laumakäyttäytymisominaisuudessa. Hevonen mieltää ihmiselle hierarkisesti oman paikkansa laumassa. Hevosen siis täytyy käsittää ihminen luettavissa olevana yksilönä, jota kohtaan ilmaistaan evoluution seurauksena syntyneitä käyttäytymisnormeja. Nämä laumakäyttäytyjän piirteet eivät ole himmentyneet evoluution seurauksena nykypäivän hevosellakaan, sillä juuri ne auttavat hevosta hahmottamaan oman paikkansa ja omat suhteensa ympärillä oleviin eläjiin, oli kyseessä sitten ihminen tai toinen hevonen. Myös asiaan vaikuttaa hevosen kehityksen eri vaiheiden elinympäristöt: lisääntyvän hevosen on täytynyt olla ainakin jossain vaiheessa tekemisissä toisen hevosen kanssa vankeudessakin eläessään, ja monet yksilöt ovat varmasti saaneet olla lajitovereidensa kanssa läpi elämänsä. Nämä tekijät ovat osaltaan ylläpitäneet laumakäyttäytymisen säilymistä. Toki esimerkiksi tuulessa liihottavan muovipussin pelottavuus tai karmean pelottava postilaatikko ratsastuslenkin varrella ovat nykypäivänä hevosen selviämisen kannalta hyvinkin turhia refleksejä, harvemmin ne villitiikerit nykyään hevosia jokaisen pensaan takana väijyvät. Tämänkaltaiset jäännökset ja refleksit ovat hevosen evoluution jossakin vaiheessa olleet elintärkeitä, ja kuten aiemmin todettua, evoluution pyörät ovat yleensä todella hitaita.

Tärkeintä johtopäätöksiä tarkastellessa, on kyetä soveltamaan näitä kaikkia hevosessa itsessään kokonaivaltaisesti vaikuttavia mekanismeja nykypäivään. Haluni ymmärtää hevosen kehitysprosessia ja hevosta itseään evolutiivisen kehityksensä tuotteena, perustuu kaikki sille faktalle että omistan itse kyseisen eliölajin edustajia. Jotta kykenisin ymmärtämään hevosen pohjimmaisia tarpeita, tulee minun hyväksyä hevonen sellaisena olentona kun evoluutio on ajan saatossa siitä muokannut. Huomioiden kaiken sen luontaisen käyttäytymisen, pyrin tarjoamaan olosuhteet jossa hevonen kykenee käyttäytymään lajityypillisimmällä mahdollisella tavalla. Tämä on taas asia, johon tulen palaamaan myöhemmin. Hevosen pohjimmaisista käyttäytymistarpeista on niin paljon asiaa, että yritän vielä toistaiseksi pysytellä pelkästään laumaeläimen ominaisuuksissa..

Ja tästä pääsemmekin seuraavaan tärkeään kysymykseen!

Miksi hevosen laumakäyttäytymiseen ja sen huomioimiseen hevosen omistamisessa ja olosuhteissa tulee kiinnittää erityistä huomiota?

On selvää, että yksilönkehityksen suunta perustuu osittain perintötekijöihin ja osittain kasvuympäristöön. Perintötekijöihin voi ihminen kajota jalostusvalinnoilla pitkällä aikavälillä, mutta kasvuympäristö on merkittävä avaintekijä meille hevosenomistajille ja kasvattajille yksilön elämän kannalta. YouTubessa on mielenkiintoista videomateriaalia eläinkokeista, ja vaikkapa Harlowin kuuluisat apinakokeet ovat kiinnostava katsaus siihen, miten olosuhteet vaikuttavat yksilön identiteettiin ja tasapainoiseen kehitykseen. Näihin voi käydä tutustumassa vaikka kyseisen miehen nimeä hakusanana käyttämällä. Ja sama vaikuttaa tietenkin myös ihmislajissa, ympäristö vaikuttaa suuresti siihen minkälaisia meistä kehittyy. Jos ympäristö ei kykene tarjoamaan jotakin yksilönkehityksen kannalta merkittävää ärsykettä tai resurssia, yksilönkehityksessä ilmenee puutteita. Vuorovaikutussuhde ympäröivään maailmaan perustuu toki perintötekijöihin, mutta sen kehittymisen suunta on vahvasti sitoutunut myös elinympäristöön. Vuorovaikuttaminen on jokapäiväistä ja vääjäämätöntä, oli kyse sitten mistä eliöstä tahansa. Sen tärkeyttä ei voi korostaa liikaa, sillä onhan kyseessä väylä kohdata kaikki ympärillämme elävät ja olevat eliöt ja asiat. Elämä on niin hevosen kuin ihmisenkin kohdalla yhtä vuorovaikuttamista.

Hevosen vuorovaikutussuhde alkaa toki jo emän mahassa, mutta varsinaisesti varsan syntymä käynnistää identiteetin kehittymisen. Varsa aloittaa elämänsä siinä maailmassa, missä se viettää koko loppu elämänsä. Ympärillä olevien hevosten käyttäytyminen ja käyttäytymisvasteet aikaansaavat varsasta kokemuksen ja oppimisen kautta sellaisen sosiaalisesti vuorovaikuttavan eläimen, kun luonnollisen kehityksen on määrä siitä tehdä. Mikäli ihmisen puuttumisen myötä tämä identiteetti ja suhde lajitovereihin ei pääse kehittymään normaalisti, hevosesta kasvaa sosiaalisesti erilainen. Toki jotkin vaistonvaraiset toiminnot ovat puhtaasti perimän aikaansaamia refleksejä, mutta kuten vaikka ihmisellä, kielellisen osaamisen tasot ovat sidoksissa juuri ympäristöstä tulleisiin vuorovaikutussuhteisiin.

Hevonen siis oppii ymmärtämään lajitovereitaan, laumaansa ja jopa ihmistä sosiaalisten vuorovaikutussuhteidensa kautta jo varsana. Kärjistettynä: mikäli yhteydet muuhun maailmaan katkaistaan, on selvää että yksilönkehitys ei etene evoluution määrittämällä luonnollisella tavalla: yksilön psyyke on tasolla, jossa se ei kykene vuorovaikuttamaan ympäristönsä kanssa ja mahdollisuudet parhaimpaan mahdolliseen kelpoisuuteen tipahtavat. Tämänlaista hevosta, joka ei kykene luonnolliseen kanssakäymiseen lajitoveriensa ja ympäristön kanssa, kutsutaan häiriintyneeksi. Ja tietyllä tavalla tämänlainen hevonen on häiriöksi myös itselleen. Se ei kykene vastaanottamaan ulkopuolelta tulevia ärsykkeitä, reagoi niihin väärin tai liian voimakkaasti. Maailma ympärillä ei ole sille luettavissa luonnollisella tavalla ja sen elimistö regoi tunne-elämästä aiheutuneisiin kemikaaleihin, esimerkiksi stressihormonitasoihin.

Tämä kaikki vaikuttaa meidän hevosihmisten arkielämään varsin merkittävällä tavalla. Haluamme käsitellä hevosia, jotka ovat sopeutuneita toimimaan seurassamme. Niin kutsuttuja ”tervepäisiä” hevosia. Haluamme jopa että hevonen toimii ja käyttäytyy oman mielihalumme mukaan. Onkin hyvä muistuttaa itselleen, kuinka suuri rooli ihmisellä on kasvattajana ja hevosen käsittelijänä siinä, minkälainen vuorovaikuttaja hevosestamme kehittyy suhteessa toisiin hevosiin ja suhteessa itseemme.

Laumaeläjästä avainajatuksia:

1. Hevosen identiteetin kehittyminen luontaiseksi laumakäyttäytyjäksi
   → Ihmisen tarjoamat olosuhteet, joissa vuorovaikutusta lajitovereiden ja ihmisen kanssa
   → Maailman ”avartuminen”, eli lajitovereiden käyttäytymisestä ja kielestä oppiminen yksilön kehityksessä avaa myös ovet ymmärrykseen hevosen ja ihmisen välillä

2. Sosiaalisesti ”normaali” hevonen hahmottaa ihmisen laumahierarkiasta osallisena yksilönä
   → Hevoslauman hierarkiassa johtajan kunnioitus (HUOM! TÄSTÄ LUVASSA LISÄÄ...)
3. Hevosen luonnollisia laumaeläjän tarpeita kunnioittamalla esimerkiksi olosuhteissa, vaikutetaan kokonaisvaltaisesti hevosen hyvinvointiin ja terveyteen

Lopuksi

Laumaeläimen luonteenpiirteet hevosessa on onneksi huomioitu nykypäivänä hevosenomistajan taholta suhteellisen hyvin. Varsat saavat viettää rauhassa elämänsä alkuvaiheet emänsä kanssa, sitten niitä viedään varsalaitumelle, lopulta viettävät elämänsä jollakin hevostallilla saaden nähdä ja kuulla, jopa koskettaa lajitoveria. Kiinnostavaa on myös kuulla aina välillä kokemuksia sellaisista hevosista, jotka varsana eivät ole olleet toisten varsojen kanssa tekemisissä, vaikka ”aikuisia” hevosia olisikin ympärillä ollut pilvin pimein. Monet varmasti tätä lukevat tietävät, mitä tarkoitan.

Tästä kaikesta huolimatta nykypäivän Suomessa on nähtävissä paljon niin kutsuttuja käyttäytymishäiriöitä ja ongelmia, erilaisia stereotypioita, ihan vaikka sillä lähitallilla. Näiden erilaisten käytöshäiriöiden perustana on juurikin luontaisessa kehityksessä tapahtuneet poikkeamat, tai luonnollisien käyttäytymistarpeiden mahdollistamaton toteuttaminen hevosyksilön kohdalla. Tarkoitan tällä olosuhdetta, jossa hevonen ei kykene käyttäytymään lajityypillisellä tavalla ympäristön tekijöiden seurauksena. Luonnollisen käyttäytymistarpeen estyessä tilalla ilmenee luonnotonta käyttäytymistä, jonka perimmäisenä tarkoituksena on paikata luonnollisten toimintojen jättämä aukko. Tämä kappale olkoon alustuksena seuraavaan tekstiini..

Hevosen luonnollinen olemus II

Ehtihän tässä jo vuorokausi kulua. Jatkanpa siitä, mihin eilen jäin..

Pääsin eilen kirjoituksessani sivuamaan aihetta ”Onko oikein omistaa hevonen?”

Kysymykseni on ehkä osittain moraalinen, mutta lähestyn asiaa myös neutraalisti pohtien kuinka tämänkaltainen vuorovaikutussuhde tulee huomioida hevosta käsiteltäessä jotta saavutettaisiin vaivattomin mahdollinen yhteissävel.

Edellisessä kirjoituksessani toin ilmi mielipiteeni hevosen ja ihmisen välisestä suhteesta. Joten siis...

Ihminen kun aikapäiviä sitten teki valinnan hevosen kesyttämisestä ja yhteisen taipaleen aloittamisesta kesyhevosen historian alkumetreillä, ihminen samalla asetti itsensä varsin vastuulliseen asemaan. Ajattelen näin, sillä eliökunnan älykkäimpään eläinlajiin kuuluvana yksilönä tiedostan että yksinkertaisempaa eläinlajia käsitellessäni minun täytyy olla se viisaampi, joka kykenee asettumaan ymmärrettävälle aallonpituudelle niin teoissani, menetelmissäni kuin eleissänikin. Näin ollen onkin tärkeää juuri tunnistaa eläimen, tässä tilanteessa hevosen, luonnollisia tarpeita ja käyttäytymistä. Tavoitteena hevosharrastuksessa luonnollisesti on saavuttaa mahdollisimman hyvin toimiva yhteistyö, sillä hevosHARRASTUSHAN se yleisin kosketuspinta hevoseen on nykypäivänä Suomessa. Ja harrastus taas vastaavasti ihmiselle tarkoittaa virikettä, joka ruokkii ihmisessä mielihyvän tuntemuksia.. :) Tai ainakin näin teoriassa! (Toki ne mukavat harrastehevosetkin toisinaan aiheuttaa harmaita hiuksia..!)

No niin. Takaisin aiheeseen. Haluan siis käytökselläni aikaansaada mahdollisimman mukavan ja vaivattoman suhteen eläimeen. Hevosten kanssa toimiessani puhun hevoslähtöisestä toimimisesta. Tarkoitan tällä toimimista, jossa ihminen vie tilanteen haluamaansa suuntaan käyttämällä hyväkseen sitä elekieltä, jota hevonen ymmärtää. Jos lähdetään esimerkiksi tarkastelemaan perusteellisesti niitä ongelmia, joita monesti hevosten kanssa kohdataan, on ristiriitojen pääsyynä monesti riittämätön ymmärrys kahden erilaisen eläinlajin kesken. Onhan tietenkin päivänselvää, että kahdella näin erilaisella lajilla on melkoinen kuilu välillään esimerkiksi elekielessä, ja kiinnostavaksi hevosharrastuksen tekeekin se, että ihmisen rooli aloitteentekijänä vuorovaikutussuhteessa hevoseen on varsin merkittävä. Toki osaltaan haastetta yhteistyössä lisää myös hevosen itsensä persoonallisuus. Hevosia tarkkailtaessa voi huomata hyvinkin laajan tunneskaalan, mikä tietenkin osaltaan vaikuttaa sen käytökseen ja reaktioihin. Puhutaan hevosen luonteesta. Tämä nyt vähän aiheeseen liittymättömänä sivuhuomautuksena, mutta toisaalta hevosen kokonaisvaltaisessa ymmärtämisessa on välttämätöntä huomioida hevosen identiteetin rakentuminen joka ikiseltä kantilta.

Jotta pääsisin mahdollisimman perusteellisesti toteuttamaan itsessäni niitä viestintäelementtejä suhteessa hevoseen, joita hevonen itse käyttää, on tietenkin välttämätöntä tuntea hevosen elekieltä ja reaktioita. Hevosen keskinäistä kommunikointia seuratessa hevosihminen oppiikin nopeasti mitä esimerkiksi toinen hevonen voi lukea toisen elekielestä -> korvat luimussa, takapään kääntäminen kohti toista, pieni peruutus, vilkuilu silmäkulmasta täaaksepäin, ehkä jalan polkaisu maahan tai toista kohti..<- Toki ihminen ei rakenteensakaan puolesta kykene kommunikoimaan hevoselle täysin vastaavalla kielellä. Ihmisen tuleekin hyödyntää hevosen tajunnan kapasiteettia kouluttaessaan hevosta, jotta hevonen kykenee lukemaan edes ihmisen suuntaa-antavia eleitä halutulla tavalla. Pointtini kuitenkin on se, että jokaisesta pienestäkin eleestä voimme poimia helposti tietoa hevosen mielentilasta ja näistä luonnollisista reaktioista ja näin helpottaa omaa arkeamme hevosen kanssa työskennellessä.

On kiinnostava ylipäätään pohtia, mihin hevosen sopeutuvainen käyttäytyminen perustuu suhteessa ihmiseen. Ihmisen ja hevosen symbionttinen suhde on tietenkin jalostunut ajan saatossa varsin tiiviiksi, ja jalostusvalinnoilla on pyritty korostamaan nimenomaan hyötykäytön näkökulmasta edullisia ominaisuuksia. Tähän väliin toki voitaisiin paneutua oppimismetodeihin hevosen koulutuksessa, ja tavallaan ehdollistumiskäyttäytyminen kuuluukin osaksi pohdintaan siitä, onko hevosen sopeutuminen pelkästään ehdollistumisen aikaansaama tuote vaiko liittyykö siihen myös älykkään eliön oman parhaansa ajattelu.

Toisaalta, samapa tuo. Merkittävämpi seikka on se, miten pääsemme oman itsemme kanssa sille tasolle jota hevonen ymmärtää. Kun me ymmärrämme hevosta ja hevonen meitä, on helppo lähteä viemään hevosta eteenpäin haluttuun suuntaan sen omia vahvuuksia ja ymmärryksen osa-alueita hyödyntäen.

Miksi ylipäätään käsittelen tälläistä aihetta?

Pohjustan kaikella tällä pohdinnalla syitä niihin metodeihin, mitä itse hyödynnän käytännön elämässä. Aion myöhemmin julkaista muutamia toimintamalleja omassa hevoskoulutuksessani, jotka nimenomaan pohjautuvat tähän kaikkeen edellä selostamaani.

Ja vielä loppuun, saa nähdä jäänkö blogissani jumittamaan lopullisesti siihen vaiheeseen missä vain "pohjustan" kaikkea tulevaa, vai pääsenkö jonakin päivänä itse asiaan.. :D

Lisää luvassa..

Hevosen luonnollinen olemus 1

Onko oikein omistaa hevonen?

Jotta ymmärtäisimme hevosen käyttäytymistä, elintapoja ja ylipäätään koko olemusta mahdollisimman perinpohjin, on syytä kiinnittää huomiota sen kehityksen vaiheisiin ja koko varhaishistoriaan. 

On sanomattakin selvää, että minkä tahansa kehittyneen eliön evolutiivinen kehitys on sangen pitkällinen prosessi. Hevosen kohdalla nykytiede puhuu useista kymmenistä miljoonista vuosista, jos ajatellaan ensimmäisiä esi-isiä jotka elivät eoseenikaudella. Hevosen varhaisevoluutio tosin nykyäänkin on osittain hämärän peitossa, tai ainakin erilaisista teorioista on tieteellisissä piireissä kiistelty. En kuitenkaan perehdy tekstissäni niinkään näihin kehityksen vaiheisiin, sillä netistä on helppo etsiä hyvinkin yksityiskohtaista tietoa esimerkiksi hevosen esi-isistä ja niiden elintavoista. 

Kiinnitän ennemmin huomiota nykypäivän hevosen olemukseen, elintapoihin ja tarpeisiin. Evoluutiosta tiedämme, kuinka suuri muokkaaja ympäristö ja sen tarjoamat olosuhteet ovat. Evoluutiohan on nimenomaan mekanismi, missä eliölaji muokkautuu pitkällä aikavälillä vastaamaan ympäristön tarjoamia resursseja. Eli siis sopeutuu ja mukautuu ympäröivien olosuhteiden mukaan. 

Mieleeni rönsyilee nyt ajatuksia siitä, kuinka hevonen ylipäätään kehittyi herbivoriksi olennoksi oman aikansa mahdollisena kilpailuetuna? En kuitenkaan lähde pohtimaan sitäkään. Tarkoitus kun ei ole näännyttää ketään pelkällä biologialla. 

Tämän pienen pohjustuksen jälkeen voisin mennä jo aiheeseen, mikä itseäni eniten "..kuumottaa". Hevosen luonnollinen olemus! Laitoin tämän kirjoituksen pääteemani otsikkoon heti ensimmäisenä, että voin aina vilkaista siitä mistä piti kirjottaa, kun se oma ajatuksenvirta on todellakin sangen rönsyilevää jos sitä ei välillä vähän rajoita.. :D Vielä kun on tämmöinen aihe.

Luin itse asiassa joku aika sitten keskustelua, missä käsiteltiin hevosen pitämiseen liittyviä asioita, esimerkiksi kuinka tarjota hevoselle mahdollisimman luonnollinen hoito ja käsittely. Joku kirjoittaja pohti, ettei hevosen pitäminen voi koskaan olla täysin luonnollista, jos ajattelee hevosen kehitystä ja toimeentulemista - pärjääväthän viimeisetkin vapaina elävät alkuperäisrodutkin ilman ihmisen puuttumista niiden elinoloihin tai elämään ylipäätään. Keskutelussa pohdittiin myös ratsastusta ja sen epäluonnollisuutta.

Oma mielipiteeni liittyy juuri tuohon edeltävään pohjustukseeni. Mielestäni on mahdotonta vetää aivan piikkisuoraa viivaa siitä, mikä on hevoselle luonnollista ja mikä ei. On tietenkin totta, että hevonen ja ihminen ovat evolutiivisesti ajateltuna kulkeneet rinnakkain vain silmänräpäyksen verran. Kuitenkin sopeutuminen elämiseen ihmisen kanssa on vaikuttanut jossain määrin tänä päivänä elävien hevosten olemukseen. Suurimmat ihmisen aikaansaamat muutokset ovat tapahtuneet hevosen lisääntymiseen ja elinolosuhteisiin puuttumisen myötä. Palaanpa siis taas evoluutioon. 

Kun ajatellaan evoluutiota, poikkeava yksilöhän on se, joka mahdollistaa uudenlaisen sopeuman tai kehittymän. Eli siis: yksilön geneettisessä perimässä tapahtuneet mutaatiot ja muutokset vievät evoluutiota eteenpäin, mikäli uusi ominaisuus vastaa ympäristön tarjoamia resursseja paremmin. Luonnollisesti parhaiten ympäristössään menestyvä olento, eli parhaiten ympäristönsä resursseja hyödyntävä, sopeutunein hevonen, saa eniten jälkeläisiä ja näin sen oma perimä jatkuu sukupolvelta toiselle.

Tässä kohtaa tulemmekin tienhaaraan. Ihminen, joka on rakentanut ensimmäisen suhteen hevosen kanssa tarjoamalla sille suojaa ja ravintoa, on vienyt hevosen pois siitä luonnollisesta selviytymiskamppailusta missä vahvimmat ja parhaiten sopeutuneet pärjäävät. Hevonen, joka ei ehkä itsenäisenä olentona, ilman ihmisen kosketusta, selviäisikään ympäristössään ja lisääntyisi, on ihmisen toiminnan seurauksena mahdollisesti tuottanut jossain vaiheessa jälkeläisiä. Tiedämme siis, että ihmisen suorittamien valintojen vaikutus esimerkiksi jalostuksen suhteen on vaikuttanut merkittävästi hevosen olemukseen nykypäivänä. 

En käsittele tässä vaiheessa myöskään syitä, miksi ihmisen ja hevosen tiet jossakin vaiheessa kohtasivat. Perehdyn ennemmin tuohon alkuperäiseen teemaan: "Onko hevosen pitäminen luonnollista?"

Näitä hevosen kehityksen vaiheita pohtiessa totean, että mielestäni nykypäivän hevoselle kiinteä suhde ihmiseen on jossain määrin hyvinkin luonnollinen. Korostan sanaa NYKYPÄIVÄN hevonen. Hevonen kun on yksi niistä eläinlajeista, joiden kehitystä on jalostuksen kautta suunnattu haluttuun suuntaan jo useiden vuosituhansien ajan. Samalla silti tiedän, että hevonen on vaistojensa varassa toimiva eläin, ja näiden vaistojen muodostuminen taas on ollut paljon, paljon ihmisen vaikutuspiirissä olemista pidempään kestänyt prosessi. Näihin vaistoon liittyviin asioihin aion palata myöhemmin syvällisesti!

Jaahas, nyt on aika pitää pieni tauko. Jatkoa seuraa....

Päätinpä aloittaa uuden blogin!

Tosin ensimmäinen blogini tämä ei ole, sillä ensimmäinen, valokuvausaiheinen blogini löytyy osoitteesta      http://alobel.blogspot.fi/. 

Tuo blogi tosin on jo jonkin aikaa ollut kesälaitumilla, sillä valokuvausharrastus on ajanpuutteen (= hieno tekosyy, suattaapi inspiraatio olla pääsyyllinen.. ) takia jäänyt vähemmälle. Muutenkin keskityn siellä ennemmin valokuvien näyttämiseen kun ylimääräiseen selostamiseen, harvempi varmaan valokuvablogista etsii päivälukemista itselleen. Tämän kerron, ettei joku ihmettele jos tässä blogissa julkaisen samoja kuvia mitä on tuolla valokuvablogissa, olen vain varastamassa itseltäni ;)

Joka tapauksessa. 

Minkä takia koen tarvetta jakaa omia ajatuksiani näin julkisesti netissä? Kaikki liittyy johonkin, ja mikäpä sen parempi paikka selostaa omaa ajatuksenvirtaansa kuin oma blogi! Ja hyvä puoli tässä on sekin, että jos jollekkin monimutkainen tapani selostaa on liikaa (joskus itsellenikin), on helppo painaa tuota houkuttelevaa rastia näytön yläreunassa.. :)

Aiheeseen! Blogini päätarkoitus pohjautuu omaan elämääni ja kokemuksiini aiheesta HEVONEN. Tiedän, että tänä päivänä löytyy satoja, ellei tuhansia suomalaisia hevosblogeja ja monet niistä on varsin laadukkaitakin. Oma lähtökohtani on varmasti hyvin perinteinen: Nuorena aloitettu hevosharrastus, ensin jollain naapuritallilla ratsastustunneilla, myöhemmin ehkä on hoitohevosta ja vastuuta tallin iltaruokinnoissa, sitten päästään kisamatkoille ynnä muuta. Sitten haaveillaan vuoskaudet omasta hevosesta, ja itse olen saanut niin kultaiset vanhemmat että tämä minulle teini-iässä suotiin.

Nyt koen että on jonkunnäköinen juhlavuosi menossa, sillä käsillä on kymmenes vuosi hevosenomistajuutta. Hetkiä on ollut monen näköisiä, mutta perusajatukseni on seuraavanlainen: olisin varmasti hyvin toisenlainen ihminen ilman omassa pihassa ollutta hevostallia, josta sai nuorella iällä haukata ison palasen vastuunkantoa. Muutenkin olen kiitollinen hyvästä kasvatuksestani, jossa on aina kannustettu oma-aloitteeseen ja työtäpelkäämättömään asenteeseen. Jos jotain haluaa, on sen eteen myös tehtävä. Olen oppinut, että jonkun asian ansaitseminen on hyvin palkitsevaa!

Mutta sitten nykyisyyteen.
Ajatus tämän blogin perustamisesta lähti liikkeelle osittain kaikesta siitä, mihin sitä törmää ympäröivässä hevosmaailmassa, ja osittain taas omasta uravalinnastani ja suuntautumisestani. Olen biologian pääaineopiskelija, ja suuntaan innolla kohti soveltavan etologian tieteenalaa. Eläinten käyttäytymisen ja hyvinvoinnin tuntemuksen hallitseminen on varsin merkittävä tekijä toimivassa ja antoisassa suhteessa tähän hienoon olentoon jonka kanssa me niin moni päivittäin kanssakäymme.
Näitä asioita ei välttämättä edes tule pohdittua kun korkeintaan alitajunnassa, ja hevosihmiset toimivatkin luontaisen, kokemuksiin pohjautuvan hevosmiestaidon varassa. Kokemus, varsinkin pitkältä aikaväliltä, opettaa reagoimaan nopeasti muuttuvissa tilanteissa, ja näitä muuttuvia tilanteita ja muuttujia on toki ihan runsaastikin hevosihmisen elämässä, onhan käsittelymme kohteena elävä, vaistojensa varassa toimiva eläin!
Uskon kuitenkin, että koskaan ei voi perehtyä liikaa hevosen sielunelämään. Koskaan ei voi tietää liikaa. Siksi tahdon päivittäisissä toimissani hevosten kanssa kehittää itseäni paremmaksi ymmärtäjäksi, jotta päivittäinen kanssakäyminen olisi aina vain sujuvampaa, helpompaa ja kummallekin osapuolelle, minulle ja hevosilleni, antoisampaa. Blogini teema on siis näinkin lyhyesti selostettuna Tutkimusmatkalla hevoseen.


Tervetuloa lähestymään maanläheisesti mutta syvällisesti hevosen biologian kautta sen toimintoja, reaktioita ja tarpeita, sekä jakamaan ajatuksia ja kokemuksia tästä hienosta eläinlajista.

Emilia